perjantai 13. kesäkuuta 2014

Pihalla möyrimistä ja sammaleen poistoa.

Vihdoin alkoi kauan odotettu kesäloma. :) Blogi on ollut täysin unohduksissa, mutta täällä se on minua ja sopivaa hetkeä odotellut. Ensimmäinen vuosi "oikeissa töissä"  eli oman alan töissä näytti sen, että työ vaatii veronsa. Aikaa blogin päivittelylle tai vastaavalle jonkin verran aikaa vievälle toiminnalle on ollut todella vähän. Iltaisin ei ole jaksanut oikein mitään ja viikonloppuisin on vain palautunut rankasta työviikosta. Vaikka työ on ollut mukavaa ja antoisaa, on se ollut samalla myös todella raskasta. Todella toivon, että toinen työvuoteni on edes hitusen helpompi ja vähemmän aikaa vievä. Mutta nyt on kesäloma, joten nautitaan ihanasta Suomen kesästä mukavien kesäpuuhien parissa...


Meidän pihalla on kevään mittaan tehty yhtä ja toista. Ensimmäinen isompi projekti oli huhtikuussa, kun koneellisella voimalla revittiin tuollainen metallikehikko ylös. Tarina kertoo, että kyseessä on jonkinlainen hedelmälava(?), jonka joku on päättänyt juntata tuonne maahan kukkalaatikoksi tms. jokunen vuosikymmen sitten. Vuosien saatossa se on sitten painunut metrin syvyyteen, puuosat ovat lahonneet, mutta kehikko on säilynyt. Nyt vihdoin se on sieltä pois! Piha jäi kuitenkin renkaista aivan kamalan näköiseksi... :/


Projektin päätteeksi kurottaja upposi tuohon mutaan kokonaan ja pari tuntia meidän piti sitä sieltä taituroida ylös. Tämän jälkeen päätimme, ettei pihalla ehkä tapahdu mitään tämän suurempaa vielä, kun piha on niin kostea ja pehmeä. Nyt lähiviikkoina pihalle olisi toiveissa saada kaivinkone (teloilla!), joka putsaisi koko takapihan viidakon ja kaivaisi sinne salaojaputkille vaot. Jos sitten tuosta pihan takaosasta saisi hieman kuivemman ja tasaisemman. Itsehän en tiedä tästä hommasta vielä mitään, joten pitääpä ruveta lueskelemaan ohjeita netistä. Työtä siis riittää tänäkin kesänä, kun piha näyttää nyt tältä... :/ Mutta pihatöitä tehdessähän sitä ihmisen mieli lepää. :)


Toinen kevään projekteista oli sammaleenpoistoprojekti. Etupihamme on käytännössä kokonaan sammaleen valtaama. Toisaalta sammal on ihan kiva juttu, mutta meillä sammalta on aivan liikaa, se on kuivana inhottavan karheaa paljaan jalan alla, eikä se tuollaisena rusehtavana ole myöskään kivan näköistä.


Testasin sammaleeseen sammaleen syöjää ja lannoitetta, mutta en ole aivan varma niiden tehosta. Paras lopputulos oli kohdissa, joista haravoin kaiken sammaleen pois (eli käytännössä melkein mullokselle, vain joitakin ruohon haituvia oli jäljellä) ja lannoitin sen jälkeen. Vaikka alku näytti toivottomalta, kasvaa siellä nyt nurmikko erittäin hyvin. Nyt kun ruoho kasvaa jo jonkin verran sammaleen lomassa, ei sammaleen haravointi onnistu kovin hyvin paikoista, josta en aiemmin keväällä haravoinut. Ensi keväänä siis sammaleen haravointi joka paikasta pois ja sitten lannoitus, niin hyvä tulee! :)

Vaikka kesä on vasta aluillaan, on pihalla ehtinyt tapahtua jo vaikka mitä! Jokainen päivä joku kukka alkaa kukkia ja toinen jo lopettelee vasta alkanutta kukintaa. Viikon ulkomaan reissulta Suomeen palattuani tuli sellainen olo, että kesä menee vain vilahtamalla silmien ohitse... mutta vastahan se on alussa! Kukka-asioita sitten ensi kerralla! :)

4 kommenttia:

  1. Eka vuosi opena on rankka. Mun eka vuosi oli lukiossa ja huh, huh. Kirjoitukset, tentit, aineet yms. Kamalasti korjaamista, isot yli 40 oppilaan ryhmät. Hyvä, kun selvisin... Nykyään olen yläkoulussa ja meno on paljon lugnimpaa. Tykkään.

    Kyllä sulla ensi vuonna on jo helpompaa, kun kaikki ei ole uutta ja kaikkea materiaalia ei tarvitse tehdä. Hommaan tulee rutiini. Usko pois.

    Pihatyöt ovat kivoja, voivat peräti viedä mennessään ;O)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kannustuksesta! :) Haluan todella uskoa tähän, että ensi vuonna edes hieman helpottaa. Sen verran rankka oli tämä ensimmäinen vuosi. Onneksi on piha, missä touhuta, niin ei tule pohdittua lomalla liikaa työasioita!

      Poista
  2. Pihatyöt tekee hyvää pääkopan nollaamiselle talven jäljiltä:)
    itsellä oli eka kertaa viime talvena pienluokka,imi mehut myös vaikka antoikin paljon.syksyllä taas uudet kuviot ja uudet ajatukset:)mutta nyt nautitaan kesästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toiset pitää hulluna, kun pitää vapaa-ajalla ja lomilla aina raataa pihalla! :) Mutta se on kyllä erittäin terapeuttista ja antoisaa puuhaa. Toimii nollaamisena varmasti viinaa paremmin! :D

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...