keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Kirppuja.

On tullut taas kirppisteltyä! En viitsi ruveta vaatteita kuvailemaan, mutta monenlaista on kirpparilta tarttunut matkaan. Jokunen neule, paitoja ja muutamat kesähousut ainakin. Niin, ja nämä pinkit farkut! Oli ihan pakko ostaa, kun silmäni niihin iskin. Ihan uudet ja kerrankin oikeaa kokoa. Mietin, jos laittaisin ne ekana työpäivänä jalkaan. Katsellaan, riittääkö mulla rohkeus. :) Mutta juuri eilen tuumailin, että minulta löytyy lähes jokainen päivä päältä jotain kirpparilta ostettua, joten vaatekaapin sisällöstä taitaa kohta jo olla puolet kirpparilta löydettyjä...


Ja viimeisinpänä löytyi nämä kivat kiilapohjakorkkarit. En tiedä vielä, missä näitä käyttäisin, mutta olivat vain 3 euroa ja tosi hyvät jalassa! Samoin löytyi syksyksi mustat perusnilkkurit, muistaakseni 3 euroa myös. Nämä nyt tulee ainakin heti käyttöön kylmemmillä keleillä (joita ei toivottavasti ole tiedossa pitkään, pitkään aikaan!) Ja tunnustettakoon, että tuli ostettua siitä samaisesta pöydästä myös kolme laukkua, 2-3 euroa kappaleelta. En osannut päättää, minkä otan, joten otin ne kaikki! Että tuli hömpöteltyä sitten ihan urakalla! Mutta huvittavintahan se on, että vaikka sitä miten ostelisi yhtä ja toista, on lopputulema kuitenkin edullisempi kuin jos ostaisi kaupasta uutena yhden rievun...


Toki joskus tulee tehtyä virheostojakin, varsinkin silloin, kun ei jaksa käydä sovittamassa vaatteita. Mutta onneksi nekin vaatteet saa myytyä kirpparilla eteenpäin. Ainakaan niihin ei ole montaa euroa mennyt hukkaan - toisin kuin niihin heräteostoihin, joita tekee kaupasta kovaan hintaan. Voi apua, niitäkin on. Juuri löysin vaatekaapista yhden vaatekappaleen, jossa oli vielä hintalappukin. Se on siellä ollut päivät pitkät, enkä koskaan sitä ole käyttänyt. Pitänee laittaa kirpparille...

Kirppiskuormaa taas kertyy, kun on lomalla aikaa käydä nurkkia läpi. Yhtä ja toista sitä vaan ilmestyy huusholliin, kummallista. Tiedossa olisi myös seuraavien viikkojen urakkana selvitellä miehen isovanhempien vanhan kesämökin sisältöä. Sinne on jemmattu yhtä ja toista, tarpeeton ja tarpeellinen viime vuosikymmeniltä. Kaikki on säästetty varmuuden vuoksi, jos joskus joku tarvitsisi. Pitää ottaa kamera matkaan, koska vaikka löydettävissä ei ole aarteita, uskon vaatesäilöistä löytyvän yhden jos toisenkin ysäri- ja kasarihelmen. Alla oleva tyyli olisi helposti toteutettavissa mökin vaatevarannoista... :)


ps. Huomenna tiedossa kulttuuria, oopperan muodossa. Toivottavasti ei ole tylsä teos, koska kesto on sen viitisen tuntia....

3 kommenttia:

  1. Tuo 80-luvun salihousumuoti on kyllä (tuossa kuvassa..)hauskaa. Mulla ja miehelläkin oli tuollaiset hirvitykset. Laita ihmeessä eka työpäivänä ne pinkit housut. Oppilaat rakastavat värejä. Mullakin on eka koulupäivänä, vallankin uuden luokan kanssa, jotain räväkkää päällä. Ei tule hiirivaikutelmaa, no ei tulis kyllä muutenkaan, olen sellainen "justiina"..

    VastaaPoista
  2. Siis voi ei tuota kasarimuotia! Niiin karseita.. Ja silti muistan itse puotelleeni menemään salihousuissa ja oli niitä monella muullakin. Ja hiuksista nyt puhumattakaan :D
    Ekana työpäivänä kannatan pinkkejä farkkuja kuin kasarivetimiä. Tai olishan siinä oppilailla kotona kertomista ;DD

    VastaaPoista
  3. Ehdottomasti pinkit housut jalkaan ekana työpäivänä!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...