maanantai 25. kesäkuuta 2012

Angry Birds golf club cover

Kesän kunniaksi piti saada golfbägiin jotain uutta piristystä. Vaihtoon meni entinen draiverin päälle neulomani mailahuppu, kutsumanimeltään Turrikka. Se oli niin ruma, ettei sitä ole täällä blogissa esitelty eikä tullakaan esittelemään. Koska olen koukussa Angry Birds peliin, oli uuden hupun mallin valinta melko helppo. Ainoa rajoittava tekijä oli se, etten ole koskaan neulonut minkäänlaisia erikoisneuleita, en kuvioita, en palmikoita - ihan niitä perusneuleita vain. Toinen ongelma oli laiskuus - en myöskään jaksanut opetella uusia taitoja. Mentiin siis sillä, mitä osasin ennestään... 

Neuloin hupun myötäilemään draiverini alkuperäistä (rumaa) huppua. Mallailin huppua siis alkuperäisen päälle, lisäilin ja kaventelin sen mukaan. Perusohje on jokseenkin samantapainen kuin lapasessa. Varsi joustinta, sitten lisäyksi, sileää ja loppuun kavennukset. Simppeliä.


Linnun mahan tein valkoisesta Softysta ja muun pään punaisesta Softysta. Nyt jälkikäteen huomaan, että valkoista olisi saanut olla vähän vähemmän. Mutta tehty mikä tehty, en jaksa korjata. :)


Silmät ja kulmakarvat (mistä lähtien linnuilla on ollu kulmakarvat?) leikkasin huovasta ja ompelin huppuun kiinni. Yrityksestä huolimatta en saanut linnusta aivan yhtä vihaisen näköistä kuin olisin halunnut, mutta ehkä parempi niin. On ihan kiva, että se katsoo mua kentällä vähän lempeämmin. Lyönnit lähtee toivottavasti kuitenkin vähän vihaisemmin... Kunhan jaksan, ompelen linnulle vähän isommat ja paksummat kulmakarvat, hieman noiden silmien päälle. Ehkä sitten ilmekin muuttuu!


Nokan virkkasin keltaisesta 7-veikasta. Täytin nokan ja ompelin sen kiinni huppuun. Hieman tuo meni vinoon ja ehkä nokka olis saanut olla suurempikin, mutta... enpä jaksa sitäkään korjata. :D Pääsen virkkasin vielä muutamat hahtuvat (joista tuli ensimmäisen kentällä yllättäneen sateen seurauksena melko surullisia ja veteliä pötkylöitä - jotain tukirakennetta kaipailen...)


Huppu on siivittänyt mut nyt muutaman viikon sisällä kolmen kisan voittoon. Tästä taisi tulla mun onnea tuova maskotti! :) Huomenna lähdetään jälleen yhdessä tavoittelemaan voittoa...


Mutta mitä nämä kelit on? Koko viikolle on luvattu SADETTA. Blaaaah.

perjantai 22. kesäkuuta 2012

täyskymppi!

Kuinka riippuvainen ihminen voi olla netistä? TODELLA riippuvainen! Olen ollut nyt muutaman ikuisuudelta tuntuneen päivän ilman nettiyhteyttä, koska ukkonen (mikä ukkonen, kysyn minä?!) oli rikkonut Saunalahden tukiaseman. Epäonneksi kaikki meidän liittymät on saman firman, joten täytyi tyytyä olemaan pimennossa. Raivostuttavaa. Ilman nettiä ei onnistu työtkään. Turhauttavaa. 
Mutta nyt homma taas toimii, joten olen hetken varovaisesti tyytyväinen...

Viime viikolla olin jälleen reissussa Venäjän maalla. Kymmenes Venäjän reissuni suuntautui rajan taakse Sortavalaan, jossa mummoni vaarin perhe on asunut. Olin käynyt viimeksi Sortavalassa ehkä kymmenisen vuotta sitten, eikä kaupungista ollut moniakaan muistikuvia. Sortavala osoittautui pieneksi ja äärimmäisen rauhalliseksi kaupungiksi. Yksi uusi ostoskeskus sinne oli tupsahtanut viime vuosien aikana. Sisällä ei tosin ollut kuin kenkäkauppa, yksi vaateliike, elektroniikkaliike ja ruokakauppa. 
Ei siis mikään shoppailuparatiisi tuo Sortavala.



Sortavalan satamasta pääsi Valamoon kantosiipialuksella, jolla matkaan kului vain tunnin verran. Valamon sisäpihalla valokuvaaminen oli kielletty, joten kuvamateriaali jäi vähäiseksi...




Sortavalassa ei ole museoita, eikä muitakaan huikeita kulttuurinähtävyyksiä. Yksi taidegalleria siellä olisi ollut, mutta siellä ei tullut kuitenkaan käytyä. Oli siellä sentään yksi patsas, tämä Runonlaulaja.
Ai niin, ja yhdellä sivukujalla hyvä ystävämme Lenin.



Yksi reissumme tavoitteista oli käydä etsimässä Sortavalan vanhalta luterilaiselta hautausmaalta sukuhauta, jonne on haudattu mm. mummoni vaari perheineen. Yksi sukulainen oli kerran haudan jossain nähnyt, joten tämän mielikuvan perusteella lähdimme hautaa etsimään. Hautausmaa oli pahoin pusikoitunut, hautakivet oli kaadettu ja monet kivistä olivat kuulemma joutuneet kaupunkilaisten taloihin porraskiviksi - hyvää ilmaista rakennusmateriaalia, miksipäs ei.

Onneksi sukuhautamme kivi oli sen verran suuri, ettei sitä oltu saatu pihistettyä. Sieltä se kivi löytyi hetken etsinnän jälkeen lepäilemästä vuohenputkien ja nokkosten seassa... 
Hetken aikaa vieressä kukoistaa jotain kauniimpaakin.



Huomasitteko muuten, että 17.6 vietettiin jälleen yhteispohjoismaista luonnonkukkien päivää. Tänä vuonna teemalaji oli luhtalemmikki, jota myös kasvoi runsaasti tuolla pusikoituneella hautausmaalla sekä sinisenä että valkoisena versiona. Kerrassaan ihastuttava kasvi! 

Aivan yhtä ihastuttaviksi ei voi sanoa näitä meidän hotellin lakanoita. Todella psykedeelinen tunnelma, kalojakin vielä! Suomessa näkemys rentouttavista hotelliunista on ehkä toisenlainen. :)


Sortavalassa ei kummoisia asioita ollut kaupan, joten tuliaisetkin jäivät melko mitättömiksi. Torilta löysin tällaisen kuorimen, jonka toisella päällä saa tehtyä tuollaista ohutta suikaletta. Ihan hauska! Pitää kokeilla seuraavan kerran kaalilaatikkoa tehdessä, jos tällä sujuisi hieman nopeammin...



Sortavalan luterilaisen seurakunnan mummot olivat ommelleet käsin kaikenlaisia pieniä tekstiilejä myytäväksi. Koneellahan tuollaiset pannulaputkin surauttaisi hetkessä, mutta käsin ompelemalla niihin saa hetken uppoamaan. Mutta ei kai mummoilla ole kuin aikaa. Siistiä jälkeä, hauskat värit - kankaat on todennäköisesti jonkun suomalaisen vanhoista verhoista tai lakanoista. :)

Ja yhden tuliaisen dyykkasin mukaan roskalavalta. Siitä lisää myöhemmin...

Oikein ihanaa, rentouttavaa ja aurinkoista juhannusta! :)

torstai 7. kesäkuuta 2012

Kakkutehtaan tunnelmakuvia.

Pikkuveljen ylppärijuhlat oli ja meni. Huh! Oltiin lupaudutta siskon kanssa tekemään juhliin kakut ja monet muutkin herkut. Jotain ehdimme tehdä jo toki etukäteen, mutta kakkujen täyttäminen piti tietenkin tehdä edellisenä päivänä. Veljen juhlat oli isohkot ja äiti perinteisesti neuroottinen ruuan riittävyydestä, joten kakkuja tehtiinkin sitten ihan urakalla. Kyllä silloin perjantai-iltana hiipi mieleen ajatus, että EI ENÄÄ IKINÄ... Kakkujen kanssa väännettiinkin kättä vielä myöhään illalla. En ymmärrä kakkublogien ihmisiä - mistä niillä riittää kärsivällisyyttä? Ja nämä oli kuitenkin kaikki tosi perinteisiä täytekakkuja, ei mitään kummallisuuksia. Tässäpä vielä tunnelmakuvia.










Kakkuja oli monenlaisia...

Kinuskikakku
- vaalea kakkupohja
- välissä kinuskikermaa ja vadelmia
- päällä kinuskia ja kermaa

Mansikkakakku
- vaalea kakkupohja
- välissä mansikkasurvosta, banaania ja kermaa
- päällä kermaa ja mansikoita

Kuningatarkakku
- tumma kakkupohja
- välissä kuningatarhilloa ja mustikka-vadelmarahkaa
- päällä mustikoita, mansikoita, vadelmia + hyytelö ja kermaa

Suklaakakku
- tumma kakkupohja
- välissä suklaakermaa ja aprikoosimarmeladia
- päällä suklaakreemiä

Kuningatarkakku 2
- vaalea kakkupohja
- välissä kuningatarhilloa ja mustikka-vadelma-vaniljarahkaa
- päällä mustikoita, mansikoita, vadelmia + hyytelö ja kermaa

Minulla oli juhlissa niin kiire, etten ehtinyt kakkuja juuri maistelemaan. Kai ne kuitenkin maistuivat, koska jonnekin ne hävisivät. Ainut epäonnistuminen oli kinuskikakun päällinen. Luulin, että kerrankin onnistuin tekemään TÄYDELLISEN KINUSKIN! Mutta ei, sehän oli niin jäykkää, ettei kakkua saanut leikattua. Varmaan sitten keittelin kinuskia liian pitkään - kokemuksia? 
Lopputulos olikin sitten melkoinen katastrofi, kun ihmiset kaapi kakkua kinuskilevyn alta. :D

Aurinko paistaa, NYT ULOS! :)

perjantai 1. kesäkuuta 2012

Aamuja, aamuja, aamuja...

9.luokalla kevään ohjelmaan kuului myös ikimuistoinen luokkaretki.
Taas on se aika vuodesta. Kivenheiton päässä sijaitsevan yläasteen keskusradiosta pauhaa laulu, jota on soitettu tiettävästi jo ainakin viimeiset kymmenen vuotta. Aamuja, aamuja, aamuja, ihania aamuja - muttei koskaan enää... Tämä kaunis sävelmä kantautuu meidänkin pihalle asti ja saa mieleen omat 9.luokan viimeiset päivät! Muistan edelleen kappaleen sanat ja kuinka sitä soitettiin jokaisella välitunnilla. Ne olivat hienoja hetkiä, mutta samalla myös haikeita. Montaa kaveria en ole niiden päivien jälkeen nähnyt, vaikka vannoimme pitävämme yhteyttä...

Ja kuinka isoksi ihmiseksi sitä itsensä peruskoulun päätteeksi luuli, mutta kaikkihan oli vasta edessä!

 
Koko viikon olemme valmistelleet veljeni ylioppilasjuhlia, sen vuoksi täällä blogissakin on ollut kovin hiljaista. Veljellänikään ei ole hetkeen aamuja tiedossa, vasta tammikuussa armeijaan astuessa. Niin hassua, mihin aika on mennyt! Meidän ipanasta, nulikasta, pienestä pikkuveljestä onkin kasvanut aikuinen - no, ainakin nuori aikuinen. Ja minusta on tullut vanha, koska muistelen menneitä...

Tämänkin ikuisen opiskelijan pitäisi varmaan valmistua ja hankkiutua oikeasti myös työelämään. Asetanpa siis tavoitteen: vuoden päästä pidän omat juhlat.

Nyt siivoamaan ja tekemään viimeiset ostokset tarjottavia varten! Päivä vierähtääkin kakkuja täyttäessä...

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...