perjantai 25. toukokuuta 2012

tunnustuksia.

Sain noin tuhat vuotta sitten tunnustuksen Eilistä paistoa -blogin Johannalta! Kiitos! :)
Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, joten palaan tunnustuksen pariin nyt. Oikeastaan tämä postaus on ollut keskeneräisenä tuolla arkistossa jo iäisyyden, mutta nyt vihdoin kirjoitan sen loppuun...

Tunnustuksen saajan on...

- kerrottava linkin kera, keneltä tunnustuksen sai
- paljastettava seitsemän faktaa itsestään
- jaettava tunnustus eteenpäin 15 blogille

Sain tunnustuksen myös Taloja ja toiveita -blogin Johannalta. Kiitos tästäkin!

...ja tämänkin tunnustuksen mukana tulisi paljastaa seitsemän faktaa!

Kolmannen kerran minua muistettiin Mansardikaton alla -blogista. Kiitos! :)



Tässäpä sitten muutama asia MINUSTA! Ja jostain muustakin siinä sivussa.
En jaksa kirjoittaa kuin viisi faktaa, sillä olen laiska... :)

1. Alkuvuonna löysin kuntosalin ryhmäliikuntatarjottimelta minulle uuden lajin Shindon - tai kavereiden kesken huokailun. Shindotunti koostuu lämmittelystä ja kuudesta eri venytyksestä. Erityisen tärkeä osa tuntia on HUOKAILU. Venytellessä huokaillaan pois ikäviä asioita ja hengitellään sisään positiivisia asioita. Samalla venytykset vahvistavat eri sisäelinten toimintaa. Sijoittaisin Shindon kategoriaan hörhöilyä, mutta ihanan rentouttavaa sellaista! Vaikka en usko sisäisestä pahemmin puhdistuneeni tunneilla, on ainakin liikkuvuus lisääntynyt ja kaikenlaiset kolotukset vähentyneet. Shindo on myös aivan ihanaa omaa aikaa vain itselle! Suosittelen.


2. Venäjä on yksi suosikkimatkakohteistani. En tiedä, mikä kumma siinä maassa kiehtoo, mutta syystä tai toisesta löydän itsesi vuosittain rajan takaa seikkailemasta mitä ihmeellisemmistä paikoista. En ole käynyt Siperiassa, mutta seikkailla voi jo Pietarissakin, jonne pääsee Suomesta hetkessä junalla.

Venäjä ei jätä koskaan kylmäksi. Jokainen reissu antaa aina ajattelemisen aihetta - niistä asioista, mitkä meillä on hyvin ja myös niistä asioista, mitkä meillä voisivat olla paremmin. Osa viehätystä on ehkä se, ettei Venäjää voi täysin koskaan ymmärtää, vaikka venäjää suhteellisen hyvin ymmärränkin. Jos etelän rantakohteet kyllästyttävät, suuntaa vaihteeksi itään! :)



3. Neuloin ensimmäistä kertaa elämässäni opettajaopintoihin kuuluvalla käsityökurssilla. Olin kurssin ainoa opiskelija, joka ei osannut neuloa! Toiset neuloivat villapaitoja, minä koitin saada aikaiseksi neulotun tilkun, joka olisi suorareunainen ja reijätön. :D Alku oli tuskainen ja työläs, mutta uudesta taidosta on ollut paljon iloa. Tässä hyvä osoitus siitä, että aikuisenakin voi oppia kaikenlaista uutta. Aina kannattaa kokeilla ja yrittää!

4. Aloitin ensimmäisessä kesätyöpaikassani 7.luokan jälkeen 14-vuotiaana. Siitä asti olen ollut kesät töissä, lukuunottamatta viime kesää. Kaikenlaista sitä on ehtinyt elämän aikana tekemään! Aina töitä on myös riittänyt, sillä en ole pahemmin nirsoillut työpaikkojen ja palkan suhteen.

Olen ollut töissä kaupan kassalla, Mäkkärin hampurilaiskäryssä, leikkikentällä, hautausmaalla, vanhainkodissa, maatilan piikana, puutarhahommissa, leiriohjaajana, teatterikioskissa, mansikoita poimimassa, lapsia vahtimassa, siivoushommissa, testiostajana... ja paljon muuta. Ensimmäinen palkkani oli muuten 12 markkaa tunnilta - siis jopa kaksi euroa. :)

5. Yläasteen jälkeen haaveilin puualan ammatillisesta tutkinnosta. Päädyin kuitenkin lukioon, koska se oli turvallinen ja järkevä valinta. Jos nyt saisin palata ajassa taaksepäin, haluaisin kuitenkin suorittaa kaksoistutkinnon - tai jos se olisi mahdollista, kolmoistutkinnon. Onneksi viimein yliopisto-opintojeni loppupuolella sain mahdollisuuden toteuttaa yhden haaveen ja hankkia itselleni teknisen työn opettajan pätevyys. Eihän se ammattitutkintoa vastaa, mutta aika hyvät lähtökohdat täältäkin saa. Vielä kun saisi sen oman pajan, niin voisi kotonakin nikkaroida enemmän...

Tästä saa jokainen lukijani valita itselleen haluamansa tunnustuksen. Rohkeasti, ota vain! Olette sen ansainneet! Saan teiltä jokaiselta paljon ideoita omiin projekteihin - niin paljon mahtavia ideoita, ettei niitä kaikkia ehdi koskaan toteuttaa. Bloginne ovat täynnä muutenkin mielenkiintoisia turinoita, joita on kiva lueskella ajan kuluksi. Olette päivieni piristys! :)

Sitruunainen juustokakku.

Yksi on mikä pysyy. Meidän äiti haluaa tätä juustokakkua aina juhliin, ja aika usein muutenkin. Joskus voi varovasti yrittää ehdottaa toista reseptiä, mutta silti aina toiveena on tämä yksi ja sama perinteinen juustokakku. Tällä kertaa kyhäsin kakun veljen ylppäreihin jo näin etukäteen ja tyrkkäsin sen pakastimeen jemmaan. Jostain luin, että juustokakun voisi turvallisesti pakastaa.
Toivotaan, että kakku on viikon päästäkin syömäkelpoista!

Ohje on otettu joskus kauan sitten keksipaketin kyljestä, mutta sitä on sovellettu hieman aina sen mukaan, mitä maitotuotteita jääkaapista on sattunut kulloinkin löytymään.


Pohja:

- 300 g digestivekeksejä
- 150 g voita/margariinia

Täyte:

4 dl vispikermaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
2 dl kermaviiliä
(TAI esim.
2,5 dl vispikermaa (eli yksi Flora vispi)
200 g maustamatonta tuorejuustoa
350 g maitorahkaa)
4 liivatetta
4 rkl sitruunamehua
1 sitruunan raastettu kuori
1 rkl vaniljasokeria
1-1,5 dl sokeria


 
Ja näin se tehdään:

1. Hienonna keksit ja sekoita joukkoon sulatettu voi. Sekoita tasaiseksi. Painele keksiseon irtopohjavuoan pohjalle.

2. Laita liivatteet mehmenemään kylmään veteen. Vaahdota kerma, raasta sitruunan kuori ja purista sitruunasta mehu. Kuumenna mehu kattilassa ja sulata siihen vedestä puristetut liivatteet. Jäähdytä hieman.

3. Sekoita keskenään kermavaahto, tuorejuusto, kermaviili (tai rahka) ja sitruunan kuori. Kaada liivateseos ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Lisää vaniljasokeri ja sokeri.

4. Kaada täyte vuokaan. Anna hyytyä jääkaapissa n.4 tuntia.



 
Pitää laittaa tänne kuva vielä valmiista koristellusta kakusta, kunhan se viikon päästä pääsee juhlapöytään esille. Nyt tein jo ainakin sen havainnon, että kakku on aika lätty. Irtopohjavuokani on melko iso, joten tuolle ohjeelle sopii selvästi paremmin pienempi vuoka (halkaisija n.20 cm).

maanantai 7. toukokuuta 2012

Jospas minä sorvin saisin...

        ...kyllä sitä rakastaisin. Sorvailisin sillä aina, arkena ja sunnuntaina.

Kevät on lopuillaan (ei luonnossa, vaan yliopistossa) ja niin myös opintoihini liittyvät työt alkavat olla vihdoin valmiita. Isompi sorvaustyöni valmistui jo jokin aika sitten, mutta nyt vasta kehtaan sen täällä näyttää. Tässä työssä kaikki meni pieleen - vain yhden oksan tähden. Mutta tulipa tuosta silti jotain.

Aluksi minulla oli ihana, kaunis ja iso koivuinen sorvausaihio. Halkaisija oli muistaakseni yli 30 cm. 
Aihiosta OLI tarkoitus tulla kaunis ja iso, melko suorareunainen kulho.


Sorvaaminen on pölyistä hommaa, mutta ihanan terapeuttista ja rentouttavaa...


Kunnes täydellisen kulhon tulee pilaamaan oksa! Näyttäisi tosin olevan pintaoksa...


Sorvaillaanpa sitten hieman lisää... ja lisää... ja lisää... Aihio pienenee ja pienenee. Havaitsen, ettei kyseessä ehkä olekaan mikään pintaoksa, vaan täysin kuollut kuiva oksa, joka ulottuu TODELLA syvälle aihiossa. Päätin tutkia tilannetta ja selvittää, kuinka syvälle...

Kaunis laakea aihioni oli mennyttä! Tässä vaiheessa se oli myös kutistunut jo niin paljon, etten halunnut pienentää sitä enää yhtään. Niinpä sorvasin alakauluksen pois, jolloin lopputus oli muistutti lähinnä puista hattua. Jos olisin ottanut tuon yläkauluksenkin pois, olisi hatusta tullut vielä jonkinlainen pieni kuppero.


Päätin kuitenkin jättää aihioon kauluksen ja siirtyä sorvaamaan toiselle puolelle...


Pohjalta ilmestyi ilokseni vielä tuollainen tummempi raita. Mitä vielä?
Kaiken kruunasi se, että lotrasin parafiiniöljyä valmiin työn pintaan aivan liikaa. 
Lopputulos oli liian oranssi, vaikka se tuossa kuvassa näyttääkin kohtalaisen hyvältä.
Ehkä tämä menee meillä pienehköstä salaattikulhosta.


Vaan jospas minä sorvin saisin,
kyllä sitä rakastaisin.
Sorvailisin sillä aina,
arkena ja sunnuntaina.

...ja tekisin tämän kaiken uudelleen. Ilman oksaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...