perjantai 1. kesäkuuta 2012

Aamuja, aamuja, aamuja...

9.luokalla kevään ohjelmaan kuului myös ikimuistoinen luokkaretki.
Taas on se aika vuodesta. Kivenheiton päässä sijaitsevan yläasteen keskusradiosta pauhaa laulu, jota on soitettu tiettävästi jo ainakin viimeiset kymmenen vuotta. Aamuja, aamuja, aamuja, ihania aamuja - muttei koskaan enää... Tämä kaunis sävelmä kantautuu meidänkin pihalle asti ja saa mieleen omat 9.luokan viimeiset päivät! Muistan edelleen kappaleen sanat ja kuinka sitä soitettiin jokaisella välitunnilla. Ne olivat hienoja hetkiä, mutta samalla myös haikeita. Montaa kaveria en ole niiden päivien jälkeen nähnyt, vaikka vannoimme pitävämme yhteyttä...

Ja kuinka isoksi ihmiseksi sitä itsensä peruskoulun päätteeksi luuli, mutta kaikkihan oli vasta edessä!

 
Koko viikon olemme valmistelleet veljeni ylioppilasjuhlia, sen vuoksi täällä blogissakin on ollut kovin hiljaista. Veljellänikään ei ole hetkeen aamuja tiedossa, vasta tammikuussa armeijaan astuessa. Niin hassua, mihin aika on mennyt! Meidän ipanasta, nulikasta, pienestä pikkuveljestä onkin kasvanut aikuinen - no, ainakin nuori aikuinen. Ja minusta on tullut vanha, koska muistelen menneitä...

Tämänkin ikuisen opiskelijan pitäisi varmaan valmistua ja hankkiutua oikeasti myös työelämään. Asetanpa siis tavoitteen: vuoden päästä pidän omat juhlat.

Nyt siivoamaan ja tekemään viimeiset ostokset tarjottavia varten! Päivä vierähtääkin kakkuja täyttäessä...

4 kommenttia:

  1. Huippu tavoite, tsemppiä sen kanssa :)
    Mäkin muistan ysiluokan kevään... ja kesän! Pesikset, uimarannnat, ne niin raastavat ensirakkauden fiilikset, pelattiin korttia koko kesä, kävin jo pikkusen kesätöissäkin... Voih!
    ps. Kaunis muuten tuo laivakuva!

    VastaaPoista
  2. Ihanaa juhlapäivää sinne, meillä juhlistetaan huomenna veljentytön ylioppilasjuhlia :) Ja omat "pikkuvauvat" päättävät ala- ja yläasteen... niin se aika tosiaan rientää!!!

    VastaaPoista
  3. Onnea ylioppilaalle ja siskolle :)
    laivalla olen itsekin luokkaretkellä käynyt, hmm. voi niitä aikoja, hauskoja muistoja!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...