maanantai 23. huhtikuuta 2012

Legotaulu.

Viikonloppuna kiepautimme Helsingissä piipahtaessa myös Ikean kautta ja sain vihdoin pitkään kaipaamani Ribba -kehyksen. Laitoin kotona asiat tärkeysjärjestykseen ja remppa- ja kouluhommien sijaan tekaisin sunnuntaipuhteena yhden pienen legotaulun Tylypahkan hahmoista. Ideahan tauluun oli täältä.

Jotta itse legofiguurit (jotka on yllättävän arvokkaita) eivät tuhoutuisi, laitoin ne tauluun seisomaan legopalikoiden päällä. Pikkuveljen varastoista löytyi 2 x 2 palikoita vain valkoisena ja perusväreissä, joten valkoinen oli selvä valinta. Valkoise palikat vain olivat menettäneet valkoisuutensa jo kauan sitten! Palikoissa myös näkyi leikkimisen jälkiä viimeiseltä 30 vuodelta sen verran, että niiden pinta tarvitsi uuden käsittelyn. Kulunut ja likainen pinta peittyi hyvin valkoisen spraymaalikerroksen alle. En suosittele maalaamaan legoja, jos niillä leikitään, mutta tällaiseen tarkoitukseen maalaus ajoi asiansa!

Päällystin kehyksen pohjan hopeisella tapetilla ja liimasin legopalikat siihen kuumaliimalla. Hahmojen alle tulostin vielä nimikyltit. Kylttimalli on suoraan Wordin kuviovalikoimista. Mielestäni tästä tuli aika kiva! :) Jopa projektia suuresti epäillyt mieskin oli sitä mieltä, että taulusta tuli hienompi kuin hän alunperin luuli. Saa kuulemma laittaa jopa olkkariin esille! Mutta saa nyt nähdä, mihin tämä meillä tiensä löytää. Tyylillisesti tämäkin taulu sopisi varmaan parhaiten meidän huumorivessaan. :D


Joku tarkkasilmäinen voi huomata kuvassa, että Kalkarokselle pää on otettu toiselta legohahmolta. Voldemort on kasattu lainaamalla Kalkarokselle kuuluvaa päätä ja muiden legohahmojen osia. Ihan uskottava mun mielestä. :)

Vähemmän huumoria on viime aikoina ollut meidän kodin elektroniikan kanssa. Läppäri, joka on tehnyt kuolemaa jo viimeisen vuoden ajan, on nyt siinä pisteessä, että sen näyttö on teipattuna ilmastointiteipillä runkoon kiinni. Näyttö ei pysy pystyssä, se on puoliksi irti koneesta ja itse näyttökin on halkeamassa kahtia... Näppäimiäkin tästä puuttuu ja monenlaista muutakin pienempää vikaa löytyy. Pitäisi laittaa kuva!

On kuitenkin se ongelma, ettei kuvia enää paljon oteta ja lisäillä. Samassa rytäkässä hajosi nimittäin myös kamera. Yksi päivä objektiivi ei enää vain auennut. Jotain sinne väliin on ilmeisesti joutunut, mikä ei sinänsä olisi ihme, koska kamera on ollut minulla monet kerrat puupajalla taskussa...

Ja kolmanneksi digiboxi meni tänään korjaukseen, rikki sekin.

Tästäkin huolimatta, oikein mukavaa alkavaa viikkoa! :)

15 kommenttia:

  1. Mielettömän makee toteutus tuli tästä legohommelista, suorastaan tyylikäs!! Kyllä tuon kehtaa laittaa olkkarin hienoimmalle paikalle :)

    Kaikki hajoo aina samaan aikaan :(

    VastaaPoista
  2. Mitenkäs se meni, kolmen sarjoissa... ;) Taulu on kuitenkin ihan super-hieno!

    VastaaPoista
  3. Hauska on ja onnistui mainiosti! Valkoiset palikat oli hyvä idea. Mullakin on kyllä ollut viime aikoina tärkeysjärjestykset juurikin hieman nurinkuriset. Otan itseä niskasta kiinni...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Pitäis tässä tosiaan ryhdistäytyä hommien kanssa. Toisinaan toivoisin, että voisi vain elää niin, että tekis töitä sillon kun huvittaa ja omia projekteja sillon kun inspiraatio iskee! :D Mutta eipä se elämä vain niin mene... Paitsi ehkä silloin, jos on miljonääri aviomiehenä. ;D

      Poista
  4. No huh huh, kun sattuu niin sitten sattuu näköjään urakalla. Taulu on ihan hurjan hieno! Jollet olisi kertonut, en olisi arvannut, että Voldemort on jonkun toisen paloista kasattu. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Onnistuin siis hämäyksessä! ;D Oikean Voldemort -figuurin sais Huuto.netistä hintaan 11,50e joten tyydyin tällaiseen tuunattuun versioon. Niin suuri fani en sentään ole, että laittaisin sen suurempia rahoja tällaiseen... :D

      Poista
  5. Ekaa kertaa eksyin tänne kylästämään. Toi legotaulu on aivan loistava! Sait hymyn ainakin mun naamalle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Tämä on nimenomaan tällainen hyvän mielen taulu. Ei mitään suurta designia, mutta hauska se on ainakin. :)

      Poista
  6. Ei yhtä ilman kolmatta... (tai jopa viidettä)! Niinhän se aina menee, ensin yksi rikki ja sen jälkeen kaikki muutkin :/
    Ihana, jokapojan (tai tytön) unelma taulu :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ...ja jokaisen lapsenmielisen aikuisen! :D

      Poista
  7. Todella hauska tuo sun legotaulu. Esittelin tauluasi noille meidän murkkuikäisille pojille ja ehdotin, että "josko minäkin teidän legot seinälle laittaisin"... tuli huvittunut hymähdys ja kommentti "toi taulu on ainakin ihan hyvän näköinen" - eli legotaulusi sai positiivista palautetta täältä joka ikäpolvelta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, kiitokset! :D Kyllä mä tuumin, että tällainen olis ihan hauska lahjaidea monelle lapselle tai aikuisellekin. Ja tuonne Ribba -taulun väliin mahtuu kyllä monenlaista muutakin rakasta! :) Ainakin sellaisen viinipullonkorkeista tehdy taulun näin jossain blogissa..

      Poista
  8. Sinua odottaa tunnustus blogissani
    http://talojajatoiveita.blogspot.com/2012/04/versatile-blogger-award.html

    VastaaPoista
  9. Aivan mieletön. Tuollainen star wars versiona olisi aivan täydellinen omassa kodissa. Pakko laittaa muistiin :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...