lauantai 14. tammikuuta 2012

Makkarin pitsityynyt

Lunta on satanut viime päivinä todella paljon ja näyttäisi tuota satelevan vieläkin. Huomenna siis jälleen tiedossa tunnin verran lumitöitä. Hiki tulee jo pelkästä ajatuksesta...

Tänään ohjelmassa oli remppaa, siivousta ja siinä ohessa pieni tuunaus Ikean tyynyliinoille. Pitsiliinat ovat kirpparilta, vaikkakin aivan uusia käsin virkattuja liinoja. Jälkikäteen tuli mieleen, että olisin toki voinut pyytää esimerkiksi miehen mummoa virkkaamaan tällaiset liinat. Olisin saanut ne lankojen hinnalla ja liinoilla olisi ollut tällöin myös jonkinlaista tunnearvoa. No, ensi kerralla sitten! Liinat olisivat saaneet olla tässä tarkoituksessa suuremmatkin, mutta nuo saavat nyt kelvata. Pitää tuumailla, jon keksin tyynyihin vielä jotain lisää.

Tyynyliinat ovat Ikean Aina -sarjaa, 4,95e/kpl. Samaa sarjaa ovat myös makkarin harmaat pellavaverhot, 7,95e/m.



16 kommenttia:

  1. IHANA! Hieno vinkki - Tänks!
    T, Tilda

    VastaaPoista
  2. Hei! Kävin pikaiseen kurkaamassa sivujasi. Mukavilta näyttää ja kivoja juttuja on paljon. Täytyy tulla uudestaan, ja syventyä hieman paremmin.

    VastaaPoista
  3. Tiiätkö just tein töihin "malliksi" samanlaisen, beige liina ja valkoinen kangas! Mikä sattuma, että samoissa puuhissa ollaan oltu :) Mää vaan oon superlaiska postaileen nykyään, joten puolet tuotoksista jää postaamatta ;).

    VastaaPoista
  4. Kivalta näyttää ja mielestäni on oikein hyvä noin, eli ei välttämättä tarvitse mitään lisäilyjä.

    VastaaPoista
  5. Kivalta näyttää!! ompelitko ihan vaan käsin liinan tyynyyn?

    VastaaPoista
  6. Kiitos naiset kommenteista! :)

    Saila - Mietinkin, että onnistuiskohan tällaisen tekeminen koulussa? En oikein tiedä, kuinka hankala tuollaisia liinoja on virkata. Voisihan sitä virkata vaikka jollain paksummalla langalla, niin tulisi nopeammin. Itse voisi tehdä tyynyliinat ja ommella virkatun liinan kiinni.. Hmm. Pitää ehkä ensin kokeilla tätä itse alusta alkaen! :)

    Mansardikaton alla - Ihan on ommeltu käsin tuohon kiinni, kun se ompelukone vielä puuttuu.. :/ Helposti sai keskitettyä liinan tuohon keskelle, kun taitteli tyynyliinan neljään osaan ja kohdisti liinan taitosten avulla.

    VastaaPoista
  7. Kauniit tuli! Miullakin kasa äidiltä saatuja liinoja. Yhden olen käyttänyt samoin, kun en oikein osaa pöytäliinoina noita pitää. Pitsiliinat on miusta melkein tyynyissä kauniimmat kuin pöydällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä en oo minä sitä päivää nähnyt, että löytäis pitsiliina paikan meidän pöydältä! Jännä nähdä, tuleeko sellainen elämänvaihe joskus! ;D Mutta meillä pitsit päätyy tällä hetkellä muihin tarkoituksiin. Varmaan joku mummolan sisustustrauma.. :D

      Poista
  8. Jälleen mielenpohjalla vilahti tukku pitsiliinoja jotka yhä vaan kaapin perukoilla odottelevat... osa pitseistä on toki käytössä jo, pöydillä ja koristamassa rumia asioita kuten tulostinta. Mutta kuinkahan kestäisi tämän perheen menoa pitsiliina tyynyssä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olispa mullakin tukku liinoja kaapissa - niistähän voisi tehdä vaikka mitä! :) Joku tulostimen piilotushuppu pitäisi kyllä kehitellä! Se on niin uskomattoman ruma kapine, että meillä sitä säilytetään visusti lipaston laatikossa. Onhan se hieman hankala sieltä aina kaivella esille.. :/ Kai sellaisen suojapussin voisi vaikka ommella, vähän samalla idealla kuin ompelukoneen suojapussi! :)

      Ompelin nuo liinat vain kertaalleen etupistoilla ympäri. Ainakaan nuo minun ompeleet eivät siis kestä tyynysotaa! :D

      Poista
  9. Heitin sua tunnustuksella :) Ps. Mulla on ihan samanlainen systeemi makkarissa - tyynyt on vaan vaaleanpunaisia, eikä minun pitsiliinoja ole ommeltu kiinni vieläkään ;D

    VastaaPoista
  10. Hienoja tyynyjä!

    Mun piti tulla tuolta Helin blogikommentistasi vielä kommentoimaan sen verran, että kannattaa miehesi kokeilla sitä akupunktiota uudestaa, mutta vähintään 5 kerran sarjana. Se on yleensä minimi mikä akupunktiohoidoissa tarvitaan. Se on kyllä ihme lääketieteenlaji. Itsellä auttanut paljon erilaisiin särkyihin, joskin ranne ei ole vielä mennyt. Ja aina tarvittu se 5 kerran sarja (kerran vuodessa keskimäärin). Ystävälläni alkoi vaihdevuodet 30-vuotiaana, mutta 5 tai 6 akupunktiokerran jälkeen saatiin menkat uudelleen alkamaan!!!

    VastaaPoista
  11. Moikka Saara,
    Sinulle Ylläri Blogissani!
    T, Tilda

    VastaaPoista
  12. Meille tulee kans tällasia makuuhuoneeseen. Ensin häätyy löytää uusi päiväpeitto..se ei olekhan niin heleposti tehty homma. Makuuhuone on ettiny ulkoasuaan jo jonkin aikaa..

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...