keskiviikko 12. lokakuuta 2011

Rapatessa roiskuu.





Kaikkea sitä tekevälle sattuu! Vaikka maalin määrä ensimmäisessä kuvassa näyttääkin vähäiselle, saa litra valkoista Lujaa mustalla laattalattialla JÄRKYTTÄVÄN sotkun aikaiseksi! 

Ja tuossa kuvassahan ei näy se tosi asia, että maali LOISKAHTI myös uudelle tummanharmaalle sohvallemme takkahuoneessa. Sen pelastaminen ja puhdistus oli tietenkin tärkeysjärjestyksessä ensimmäisenä. Maali lähti yllättävän helposti pois pyyhkimällä ja tekstiilipesuaineella, KUN maalin kimppuun hyökkäsi alle 10 sekunnissa (tästä syystä sohvaonnettomuudesta ei tallentunut kuvamateriaalia). Onneksi tuli tuollaistakin tököttiä ostettua toisen sohvan oston yhteydessä...

Lattiasta maali ei lähtenytkään niin helposti. Luja oli nimensä mukaisesti todella lujasti laatassa ja saumoissa kiinni, eikä se noista saumoista lähtenyt millään myrkyllä pois. Nyt on saumat sitten valkoisessa maalissa. Auttaisikohan sauman hiominen vai onko vain helpompi saumata se päälle uudestaan mustalla?

Onneksi pääsen huomenna töihin, jolloin ei ainakaan voi sattua lisää remonttionnettomuuksia. Luokka on tosin uusi ja tiedossa on mm. kaksi fysiikka-kemian tuntia, joten mitä vain VOI SATTUA...

5 kommenttia:

  1. Auts!! Toivottavasti lähtee maalit veks suht helpolla konstilla, esim sillä hiomisella.

    Tekevälle tosiaan sattuu; meillä meni viime kesänä yksi ihan uusi just asennettu ulkoeteisen ikkuna rikki, kun siihen kaatui joku lauta.. ei auttanu kun irrottaa ikkuna ja käydä lasittamassa uusiks.

    VastaaPoista
  2. AUTS! Tuli mullekin ekaks mieleen. Pahus sentään! Onneksi saitte sohvan pelastettua. Ja kyllähän saumat saa varmaan hiomalla puhtaaksi ja laatan pinnastakin varmasti kuluu pois.

    Mä kanssa välillä sählään maalien kanssa kun ei aina jaksa tarpeeksi levitellä sanomalehtiä.

    VastaaPoista
  3. Kannattaa kokeilla noihin saumoihin höyrypesuria, jos ei jaksa alkaa hiomaan. Mä pesin meidän kämpästä höyrypesurilla kylpyhuoneen saumat ja lähti tosi hyvin kaikki pinttyneet lian pois.

    VastaaPoista
  4. Kiitos vinkistä! Saumat on nimittäin edelleen putsaamatta, joten voisin hyvin kokeillakin... Aivan kuin olisin jonkun höyrypesurin nähnytkin talon varastossa hiljattain. Täytyypä käydä tarkastamassa, muistanko väärin! :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...