torstai 6. lokakuuta 2011

Kodinhoitohuoneen remppaa.

Yksi kohde on jäänyt blogissa täysin huomiotta - ehkä juurikin se kohde, jossa tapahtui lopulta suurin muutos koko talossa. Kodinhoitohuonetta on nimittäin tehty/rempattu koko kesä ja alkusyksy. Eipä se ole vieläkään valmis, mutta pikku hiljaa lähestytään sielläkin viimeistelyvaihetta. Jee jee.

Tässä lähtökohta, miltä talossa näytti, kun ostimme talon. Entisten asukkaiden maku: kirkkaat vaaleansiniset kaakelit, mäntypaneeli ja muoviset oranssit pyyhekoukut olivat ihastuttava yhdistelmä! ;D



Kuten kuvista huomaa, varsinaista kodinhoitohuonetta talossa ei voi sanoa edes olleen. Kylpyhuoneen vieressä sijaitsevan vessan yhteydessä oli paikka pyykinpesukoneelle sekä allas ja allaskaappi. Tila toimi myös siivouskomerona, joka myös puuttui talosta kokonaan. Tilassa oli sekä muovinen haitariovi että vessaan sisälle päin aukeava peiliovi. Ovet aukesivat toisiaan vasten, minkä vuoksi tila oli täysin toimimaton ja ahdas sokkelo, josta oli pakko päästä ensi tilassa eroon!

Allasseinän takan oli myös yhtä toimimaton ja ahdas vaatehuone. Kivastihan siellä oli hyllytilaa ja pitkä vaatetanko päätyseinällä, mutta sisäänpäin aukeava ovi teki tilasta todella epäkäytännöllisen. Vessaan ja kodinhoitohuoneisiin oli molempiin käynti makuuhuoneesta, mikä teki myös siitä tilasta epäkäytännöllisen, sillä oviseinälle ei mahtunut juuri mitään järkevää kalustetta. Mikä ratkaisuksi?!


Ratkaisu: kaadetaan seinä ja puretaan kaikki pois!!


Oikeasti seinien tuhoamiseen oli myös toinen syy. Havaitsimme nimittäin, että vessan kaakeliseinät olivat pullistuneet monesta paikasta pari senttiä - eli siis todella pahasti! Samoin parista kohtaa kaakelit olivat irronneet kokonaan. Kauhistuttihan siitä hieman, onko koko huone mätä ja mitä seinästä paljastuu...

Onneksi seinän avaus paljasti, ettei ongelma ollut paha ollenkaan. Syyksi paljastui kuvassa näkyvä vesiputki. Se oli eristetty kreppipaperin tapaisella eristys(?)paperilla. Ilmeisesti paperi oli loppunut kesken(!), koska se puuttui putkesta n.20 cm matkalta. Tämän vuoksi kylmävesiputken pintaan tiivistynyt vesi oli päässyt tekemään temppuja seinän välissä. Kaakelit oli kiinnitetty lastulevyyn ja lastulevyhän eli tietenkin kosteudesta. Kaikki villat ja rakenteet olivat kuitenkin täysin kuivia, joten eikun eteenpäin!



Järkyttävän sotkuista hommaa tällainen tuhoaminen, ja hieman vaarallistakin. Ilman suojalaseja ja hengityssuojainta ei olisi tästä tullut mitään! Onneksi mies hoiti mielellään purkuhommat. Pahimmilta haavereilta vältyttiin, vain yksi haljennut huuli. Tai no, nuo muovit menivät kyllä rei'ille, vaikka ne oli tarkoitus säästää...  



Monen tunnin tuhoamisen, purkamisen, piikkaamisen ja harjaamisen jälkeen saatiin viimein tila tyhjäksi ja neliöitähän oli ruhtinaallisesti! :) Viemäri valettiin keskeltä lattiaa umpeen ja vesiputkien paikkoja muuteltiin. Putket on nyt myös asianmukaisesti eristettyjä. ;D Sähköjäkin piti vetää uudestaan, jotta saatiin lamput paikoilleen ja tilaan myös pistorasioita. Vessanpöntön paikan jätimme paikoilleen, vaikka se onkin hieman oudossa paikassa. Kaksi vessaa on kuitenkin toisinaan ihan hyvä juttu. :)



Yllä olevasta kuvasta voi erottaa oikeanpuoleisen putken mutkassa hiiltyneen kohdan. Tätä hiiltynyttä puuta oli alunperin enemmänkin. Se paljastui seinien purun yhteydessä. Ilmeisesti viime kerralla oli meinannut roihahtaa talo tuleen hitsatessa! :) Reikiintyneiden muovien päälle kiinniteltiin uudet muovit ja sitten päästiinkin levyttämään! Yllätyin siitä, kuinka helppoa se olikin! Vaikka jos totta puhutaan, olisi meillä mennyt tässäkin hommassa miehen kanssa varmaan viikko, kun iskän kanssa levytettiin huone alle päivässä...


Hommissa mukana oli myös serkkupoika, jonka mielestä levyn leikkaaminen ei ollut niin justiinsa! Tätä kohtaa paikkailinkin sitten moneen otteeseen, kun ei meinannut raot peittyä millään. Että tällasta.

Tässä vaiheessa talossamme ei muuten ollut juurikaan kattovaloja, eikä juoksevaa vettä, eikä tietenkään vessanpönttöäkään. Kuvissa vilahteleva halogeenivalo oli suuri apu! Sitä oli näppärä siirrellä aina sinne tilaan, minne tarvitsi valoa työskentelyyn. Lamppu myös piti huolen siitä, ettei remontoijille tullut kylmä... :/ Huh!

Tilan katto meni kokonaan uusiksi seinien purun yhteydessä. Vanhan mäntypaneelin tilalle laitoimme uutta paneelia. Maalasimme pitkät paneelit rakennustelineiden päällä. Onneksi pääsimme maalaamaan paneelit pölyttömään hallitilaan, jossa ne sai rauhassa kuivaa kuivaustelineessä. Näppärää ja nopeaa! Maalatut paneelit sitten pätkittiin ja laitettiin kattoon. Hiemanhan noita paneeleita jäi yli, mutta niistä voisi nikkaroida vaikka parit puulaatikot... Hmm. :)




Paneelit maalattiin muistaakseni vain kahteen kertaan. Jännä nähdä, kuinka tämä paneeli alkaa elää. Henkisesti olen jo valmistautunut, että maalirakoja joutuu jossain vaiheessa paikkailemaan. Katon jälkeen paikalleen saatiin myös lattia. Laattana on Rautiasta ostettu vaaleanharmaa Frozen Loft. Tässä kokeilin ensimmäistä kertaa laattojen saumausta ja eihän se vaikeaa ollut. Tämän jälkeen saumasinkin yksin koko talon laattalattiat. Lattian alla oli ennestään lattialämmitys vessan kohdalla. Vaatehuoneessa lattialämmitystä ei ollut, mutta uusia kaapeleita vedetty, koska suurin osa vaatehuoneen lattia-alasta jää tulevien kalusteiden alle. Vielä en ole päässyt toteamaan, oliko tämä huono vai hyvä ratkaisu, koska termostaatti on asentamatta paikoilleen...


Kalusteet otimme Domukselta, koska sieltä saatu tarjous oli selvästi muita edullisempi. Myös suunnittelijan tekemä suunnitelma oli ehdottomasti paras ratkaisu. Nyt jälkikäteen kuitenkin hieman harmittaa, koska nimenomaan tämän tilan kalusteiden kaikkia osia emme koskaan saaneet... Nikkaroitiin sitten itse. :/

Kalusteet tulivat tilaan L-muotoon, jotta tila saatiin käytettyä mahdollisimman tehokkaasti, mutta myös kulkutilaa ja tilaa mahdolliselle penkille tms. jäi. Tila toimii periaatteessa myös pukuhuoneena vieressä sijaitsevan kylpyhuoneen vuoksi, joten voi olla ihan kiva, jos siellä olisi joku paikka, johon laittaa vaatteet suihkuun mennessä. Kalusteisiin saatiin kivasti säilytystilaa ja se säilytystila todellakin moninkertaistui muutoksen myötä. Kaappeihin mahtuu vaikka mitä! Tila tuleekin toimimaan meillä varastona monenlaiselle tavaralle, mm. liinavaatteille, pyyhkeille ja muille tekstiileillä, langoille, huovutusvilloille ja matonkuteille, joulutavaroille, kausivaatteille jne. Kaikki siis, mikä ei muualle mahdu! :)



Ylemmässä kuvassa näkyvät runkojen alle asennetut mustat säätöjalat ovat väärässä paikkaa. Nehän on tarkoitettu sokkelin taakse jääviksi, mutta koska kodinhoitohuone on osittain kostea tila, ei sinne tule sokkelia ollenkaan. Mustien jalkojen sijaan kalusteisiin olisi tullut asentaa aivan erilaiset jalat. NE esteettisesti huomattavasti kauniimmat jalat eivät kuitenkaan olleet muiden jalkojen kanssa samassa laatikossa, vaan paljastuivat vasta myöhemmässä vaiheessa remonttia eräästä toisesta laatikosta. Myöhäistä! Emme osanneet epäillä, koska mustia jalkoja oli täsmälleen oikea määrä runkoihin nähden. Ei taideta viitsia hajottaa noita runkoja repimällä jalkoja irti. Pitää kysellä, jos sen sokkelin voisi kuitenkin saada tuohon...

Kun rungot oli paikallaan, oli helppo asentaa korit, hyllyt, saranat ja ovet itse. Yksin oli hankalaa asentaa ainoastaan tuo korkean kaapin ovi. Sinnikkäästi yritin, mutta ei onnistunut! :D Tämän jälkeen on tapahtunut vielä paljon, mutta niistä lisää myöhemmin - tästä postauksesta tuli muutenkin jo aivan liian pitkä. :D

6 kommenttia:

  1. Eikä ole yhtään liian pitkä postaus, mielenkiinnolla luin joka sanan ja lisääkin olis mennyt!

    Tosi hieno on muutos! Mulla on työn alla (päässä vielä) kylppäriremppa, on aina kiva lukea ja nähdä miten ihmiset on näitä tiloja ratkoneet. Siis meillä on siellä kylppärissä myös toi pyykkihuolto ja kovasti mietin miten ne kaikki systeemit nyt laittelis.. Voi vitsi kun mies ei suostu ihan varmana uusimaan lattioita, eli siis hajottamaan laattoja.. joudun sit siitä kehittelemään "uutta" vaan seiniä ja kattoa maalaamalla ja ehkä kalusteille teen jotain.. jotain edullista...

    VastaaPoista
  2. Uutta pintaa! Todella hienon näköistä! Minua kiinnostaa aina nämä remppakohteet. Kiva postaus. Liityin samalla lukijaksi :)
    Mukavaa Viikonloppua!

    VastaaPoista
  3. Huoh miten olen kateellinen tuosta teidän innosta ja taidosta, meillä taas junnaa vaihteeksi hommat paikoillaan. Takkaremontti osittain valmiina, mutta edelleen siis kesken. Ihanan kodinhoitohuoneen olette tehneet, kyllä kelpaa siellä touhuilla. Inspiroivaa viikonloppua.

    VastaaPoista
  4. Heli - kylppärissä lattian uusiminen voi olla aika iso ja kalliskin juttu, jos joutuu sitten myös vesieristyksiä uusimaan. :/ Mutta muiden pintojen uusimisellakin saa uutta ilmettä! Meilläkin kylppärissä maalattiin vain katto ja se ikkuna. Ovet vaihdetaan vielä joku kaunis päivä, kunhan jaksetaan. ;D Ja sitten varmaan jotain pientä sisustusta pitää miettiä, kun tällä hetkellä kylppärissä ei ole mitään hyllyä tms. jonne laittaa shampoot ym.

    Harri - kiitos! Odotan innolla, että saadaan valmista. Muutama jumituskohta tuossa on vielä jäljellä, saneerauksesta kun on kyse. Tartteis varmaan ammattilainen saada niitä katsomaan...

    Allidaalia - Kiitos ja tervetuloa lukijaksi! Mukavaa viikonloppua myös sinulle! :) Toivottavasti sade lakkaisi hetkiseksi..

    Sarppu - Kiitos! Tosin en tiedä, onko täällä oltu viime aikoina kovin innokkaita ja tarmoikkaita remppaajia. :/ Remppa on jumiutunut pahasti monen asian kohdalla. Mullakin on takan maalaus ollut kesken nyt jo varmaan kuukauden! Ja laatat puuttuvat edelleen takan ja puuhellan edustalta. Mutta pikku hiljaa kaikki etenee... Ja täytyy kyllä sanoa, että kaikenlaista on tämänkin projektin aikana tullut opittua! :) Mukavaa viikonloppua! Jatkankin tästä ikkunan maalailuun...

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...