lauantai 3. syyskuuta 2011

Meillä arvotaan! :)

Voitin hiljattain Kiveä ja unelmia -blogin arvonnassa, mistä innostuneena laitan pystyyn myös omat arpajaiset. Toinen syy arvonnalle on se, että blogiani on klikkailtu yli 10 000 kertaa! Kolmas syy se, että mun blogilla on monta ihanaa lukijaa. Kommenttinne piristävät päivää, kiitos niistä! :)

Tajusin hetki sitten, että elellään jo vuoden viimeistä neljännestä. Kesä on auttamattomasti lopuillaan, syksyn läsnäolo on hyväksyttävä. Remontti ei ole valmis, vaikka kesän alussa uskoin olevamme syyskuun alussa jo paljon pidemmällä. "Jouluksi VALMIISEEN kotiin" alkaa tuntua realistiselta tavoitteelta. Niin, kohtahan on jo joulukin! Pian on aika alkaa suunnitella tämän vuoden joulukortteja, kirjoittaa perinteistä joulukirjettä ja näperrellä joulumuistamiset. Ajatukset ovat sen vuoksi punaisia ja niin on arvonnan palkintokin...

Voittona on punaisten marjojen tuomaa iloa ja energiaa. Tarkempi voiton sisältö jääköön yllätykseksi. :)

Osallistumaan pääset, kun kommentoit tähän postaukseen. Samalla otan mielellään vastaan palautetta blogistani! :) Ja palkittakoon blogini lukijat vielä kahdella arvalla, arvonnan blogissaan linkittäjät kolmella! Ja osallistumisaikaa on ruhtinaallisesti kuun loppuun saakka. Hihii, onpa jännää! :D 





19 kommenttia:

  1. Mukana arvonnassa! :)

    Seurailen blogiasi aina satunnaisesti... Olen vain niin laiska kommentoimaan. Täältä saa kivoja remonttivinkkejä kotiin! :)

    -Salla-

    VastaaPoista
  2. Arvonnassa mukana ollaan :) Kaikki päivitykset tulee kyllä aina luettua, mutta monesti olen liian laiska kommentoimaan, tai sitten en vaan keksi mitään iskevää sanottavaa. :D Kiitos mainioista lukuhetkistä! Taidampa laittaa mainostaa tätä omassa blogissani :)Innolla odotan mitä olet palkinnoksi keksinyt!

    ♥ Leetta

    VastaaPoista
  3. Kaksi arpaa ja jännityksellä mukana!

    Luen joka postauksesi ja mielenkiinnolla seurailen mm remppaanne, koska itsellä sama tilanne!

    VastaaPoista
  4. Kahdella arvalla mukana..

    Mua kovasti kiinnostaa remontointi ja sisustusaiheiset blogit, koska itselle kumpikin ajankohtaista.
    Säännöllisen epäsäännöllisesti lueskelen ja nyt liityin julkiseksi lukijaksi.
    Kyllä vähintään kerran viikossa tulee käytyä kattelemassa juttuja :)

    Ihanaa syksyä!

    VastaaPoista
  5. Uusi lukija koittaa arpaonneaan!:)

    VastaaPoista
  6. Kahdella arvalla mukana tämä uusi blogisi seurailija :)

    VastaaPoista
  7. Ekaa kertaa täällä blogissa ja osallistunpa samalla arvontaan, yhdellä arvalla.
    Jatkan blogiisi tutustumista...

    Elviira

    VastaaPoista
  8. Olen löytänyt blogisi vasta vähän aikaa sitten. Vielä en ole ehtinyt kauheasti lueskelemaan, mutta todella mukavalta vaikuttaa. :) Osallistun mielelläni arvontaan.

    VastaaPoista
  9. Arvonnassa mukana, tmä blogin on ihan uusi tuttavuus, joten täytyypä alkaa tutustumaan :)

    VastaaPoista
  10. Hei!

    Kahdella arvalla mukana ollaan! Mainio blogi ja mukava tyyli sinulla kirjoittaa asioista. Kuvien laatu on kyllä todella hyvä, loistavaa Saara!

    Terkuin, kaima-Saara

    VastaaPoista
  11. Hei, eksyin tänne varmasti ihan ekaa kertaa, mutta mukana arvonnassa tietty heti ja palaan varmasti uudelleen.
    Nyt alan lukemaan noita edellisiä postauksiasi ennenkuin lapset heräävät päikkäreiltä. :)

    VastaaPoista
  12. Hei
    Mukana arvonnassa myös yhdellä arvalla. MInäkin olen laiska kommentoimaan vaikka säännöllisen epäsäännöllisesti blogissasi vierailenkin. Tykkään blogisi tavastasi kirjoittaa myös ihan käytännönläheisistä sisustusjutuista, niistä ratkaisuista joita ei tule miettineeksi ennenkuin ns. tilanne on päällä.

    VastaaPoista
  13. Moikka! Löysin blogisi vasta ja tarkoitus on tutustua siihen tarkemmin - hyviä ideoita näyttäisi olevan :)

    Osallistun arvontaan yhdellä arvalla.

    T. Marke

    VastaaPoista
  14. Ensi kertaa vierailulla blogissasi, aika osuvasti juuri arvontaan. Mukana siis yhdellä arvalla..ja eikun jatkamaan tutustumista.

    VastaaPoista
  15. yhdellä arvalla mukana

    VastaaPoista
  16. Onpa kivantuntuinen blogi! Eksyin tänne vasta tänään ensimmäistä kertaa. Arvonnassa mukana kahdella arvalla, jos vielä ehdin mukaan. Kuukausi taisi tosin vaihtua jo lokakuun puolelle...

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...