sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Mammuttiruusuja ja muita heräteostoksia.

Käväisin Mammuteilla ja ostin kaupan viimeisen kimpun valkoisia ruusuja. Kauniita! Ihanaa saada kotiin kukkia, koska kaikki viherkasvit ovat "hukassa". Edellisen asunnon kasvit ovat edelleen sijoitettuna, pitäisi varmaan hakea ne takaisin kotiin! Ja voisihan sitä ostaa pari uuttakin kasvia uuteen kotiin. :)

Vihdoin sain käyttöön myös kesällä Pietarista ostetun maljakon. Jos joskus satut esimerkiksi Pietarin suunnalle, suosittelen piipahtamaan "Krasnij Kub" (eli punainen kuutio) nimisessä liikkeessä. Liikeen tunnistaa logossa olevasta punaisesta avonaisesta laatikosta. :) Liikkeessä on kaikenlaista kivaa sisustus- ja lahjatavaraa melko edullisesti. Liikkeitä löytyy pelkästään Pietarista kymmenisen kappaletta. Yksi liike sijaitsee myös yhdessä suosikkiostoskeskuksistani, Sennajalla. Sennaja on hieman piilossa Heinätorilla. Se löytyy suuren lasisen "Pik"  -ostoskeskuksen oikealta puolelta, Efimova kadun varrelta.


Mukaan lähti myös Magisson kakkulapio, valkea muoviversio. Olen monesti haaveillut saavani tällaisen ja nyt se suorastaan käveli nenän eteen. Ei ollut mammuttitarjouksena, vaan löytö poistokorista. Seuraavaksi pitää varmaan leipoa kakku, jotta pääsee testaamaan, toimiiko se vai ei. Kokemuksia?


Ja pitihän sitä ostaa lankojakin. Blogit on täynnä ihania sukkia, lapasia ja tossuja. Nyt kun on langat ostettu, niin pitäähän niistä sitten tehdäkin jotain. Tossut olis ensimmäisenä toiveena, ohje vain hakusessa. Ostin kerän harmaata Jamboa (2,95) ja kaksi kerää saven väristä Keloa (3,85). Ihania syksylankoja!


Taisin olla epätyypillinen mammuttiasiakas, koska en ostanut kahvia, oli kuulemma tarjouksessa. Olis varmaan pitänyt ostaa, koska tänään remppa ei ole edistynyt mihinkään suuntaan! :/ On jotenkin vetämätön olo, eikä innosta tehdä mitään. Jos sitä purkaisi vaikka muuttokuormaa ja yrittäisi löytää kadoksissa olevan sängyn päiväpeiton ja käsipyyhkeet. En ole nähnyt niitä sitten huhtikuun! ;D

3 kommenttia:

  1. Ihan hyviä löytöjä! vaikket ehkä tyypillisin mammuttiasiakas olekkaan ;)
    Ihana tuo pietarilainen vino ruukkumaljakko. Kaunis ihan sellaisenaankin.

    VastaaPoista
  2. Hemos estado de vacaciones en la playa, de nuevo en casa visitando a los amigos:))
    Has hecho buenas compras!! me gusta tu nueva cabezera del blog.Laura

    VastaaPoista
  3. Mulla on ollut tuo kakkulapio pari vuotta teräksisenä ja olen tykännyt. Ainoastaan jotkut "tahmeat" kakut tai piiraat on parempi leikata tavallisella.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...