lauantai 23. huhtikuuta 2011

Kantarellikastike ja sananen säilönnästä.

Muutto lähenee ja niin jääkaappi kuin pakastin pitäisi saada tyhjäksi. Pakastimen uumenista löytyi pari rasiaa kantarelleja, joita en edes muistanut omistavani. Niistä syntyi nopeasti kantarellikastike pakkaamisen uuvuttamalle uurastajalle! Olen kokkina soveltaja, joten myös kastikkeen ohje on tarkoitettu sovellettavaksi. Ainesten määrä riippuu tietenkin siitä, kuinka paljon sieniä on saatavilla - muut ainekset sovitetaan sitten sen mukaan. Kokonaisuudessaan resepti on kuitenkin maailman yksinkertaisin!



Kastike syntyy näistä:

- kantarelleja (tuoreita tai pakasteesta)
- sipuli
- kermaa (2-4 dl sienien määrästä riippuen)
- suolaa ja pippuria

Ja näin se onnistuu:

1. Silppua kantarellit pannulle. Haihduta niistä neste pois.
2. Silppua sipuli kantarellien joukkoon ja pyörittele hetkinen.
3. Sekaan kerma ja mausteet. Anna muhia hetken aikaa.
4. Valmista! :)






Itse olen todennut parhaaksi tavaksi säilöä kantarelleja pakastamalla. Olen silpunnut kantarellit pannulle, haihduttanut niistä nesteet pois ja antanut jäähtyä. Kantarellisilpun olen pakastanut pieniin rasioihin, joissa on sopivasti kerta-annos esimerkiksi kastikkeeseen.

Joskus olen pakastanut suoraan kantarelli-sipulisilpun, joilloin kastike syntyy vielä nopeammin. Pakastettuna sienet pitävät hyvin rakenteen, eikä niistä tule sitkeitä. Myös maku on hyvin tuoreiden kantarellien kaltainen. Joskus kuivasin kantarelleja, mutta hukkaan meni! Sienet oli liotustenkin jälkeen todella sitkeitä ja makukin muuttui...

Nyt täytyy odotella taas ensi syksyyn, ennen kuin saa seuraavan kerran tätä herkkua! Mikä onkaan parempaa, kuin kantarellikastike ja uudet suomalaiset perunat! :P

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...